keskiviikko 29. tammikuuta 2014
torstai 23. tammikuuta 2014
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
tiistai 28. toukokuuta 2013
Tehtävät
Tiedonhakuun liittyviä tehtäviä
Tehtävä
1:
1.Työttömiä oli Tilastokeskuksen
työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 huhtikuussa 239 000, mikä oli 13 000
enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa (virhemarginaali ±19 000). Työttömiä
miehiä oli 143 000 ja naisia 96 000 henkeä.
1. 1,1 %
2. Viimeisin miesten keskiansio on 3 729
euroa
3. Viimeisin naisten keskiansio on
2 913 euroa
Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuun
2012 myynnistä 0,4 prosenttia. Sekä myynnin määrä, josta hintojen vaikutus on
poistettu, pieneni 1,7 prosenttia. Myynti kasvoi päivittäistavarakaupassa 3,2
prosenttia
Aloittaneita yrityksiä Varkaudessa oli
84kpl ja lopettaneita 0kpl.
Kari Rajamäki on Varkauden ainoa
kansanedustaja. Hän kuuluu Sosiaalidemokraatteihin.
Maaliskuun alusta 2021 EU:n linja-autoliikenteen
matkustajia koskevaa asetusta muokataan Suomen ja Venäjän sekä Suomen ja Norjan
väliseen säännölliseen linja-autoliikenteeseen. Maaliskuun alusta 2018 otetaan
käyttöön vammaisuuteen liittyvän koulutuksen menettelyt.
Ehdotetaan, että laki tulisi voimaan 1.7.2013.
a) http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/
b)
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/reklamaatio/
c) Kuluttajaviraston sivuilta löytyy
myös lomake, jolla voi tehdä valituksen.
Vuonna 2012 korko oli 8,5%.
Laki on tullut voimaan 23.8.2002 ja
numero on 738.
Hakusanaksi Googleen laitoin
”superlatiivi ilmausten käyttö mainonnassa” ja löysin tämän sivun:
http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Elinkeinoverotus/Luontoisedut(9980)
torstai 2. toukokuuta 2013
Vappujuhlat
Järjestimme 1-3 luokkalaisille vappujuhlat ma 29.4, jossa oli ohjelmassa ongintaa, tanssikilpailu, temppurata, pukukilpailu, musiikkia ja kahvio, jossa oli myytävänä pientä naposteltavaa.
Itse olin järjestämässä temppurataa, jossa oli mm. tarkkuusheittoa, sählyn pelaamista, keilausta, köydet, joissa oli kiva roikkua sekä hyppynaruja ja vanteita. Vahdin lapsia temppuradassa. Mielestäni juhlat onnistuivat hyvin ja lapset olivat tyytyväisiä.
Itse olin järjestämässä temppurataa, jossa oli mm. tarkkuusheittoa, sählyn pelaamista, keilausta, köydet, joissa oli kiva roikkua sekä hyppynaruja ja vanteita. Vahdin lapsia temppuradassa. Mielestäni juhlat onnistuivat hyvin ja lapset olivat tyytyväisiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
